IUM kisaa voitosta Vuoden toimisto 2020 -kilpailussa

9.1.2020

IUM on valittu Vuoden toimisto -kilpailussa jo kolmatta vuotta peräkkäin finaaliin mediatoimistojen kategoriassa. Iso kiitos tästä kuuluu asiakkaillemme!

IUM:n menestys jatkuu vahvana vuodesta toiseen

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta, kun olemme samaisessa kilpailussa menestyneet. Kyseessä on jo itseasiassa kolmas vuosi peräkkäin, kun olemme raivanneet tiemme finaaliin – vuonna 2018 voitimme jopa koko mediatoimistokategorian. Olemme tänäkin vuonna kilpailussa vahvasti mukana ja tavoitteemme on luonnollisesti kerätä voitto talteen toistamiseen.

Mistä on oikein kyse

Vuoden toimisto -kilpailu perustuu Regin vuosittain toteuttamaan tutkimukseen, jossa he kartoittavat markkinointi, mainos- ja viestintäpalveluja ostavien mainostajien tyytyväisyyttä heille palveluita tarjoaviin toimistoihin. Tutkimuksen vastaajina ja toimistojen arvioijina toimivat näiden omat asiakkaat, jotka arvioivat yhteistyön tuloksia, sujuvuutta sekä kykyä ymmärtää asiakkaiden liiketoimintaa ja tarpeita.

Miksi tutkimus on meille niin arvokas

Elämme asiakkaidemme tyytyväisyydestä, jonka vuoksi Vuoden toimisto -tutkimukseen osallistuminen antaa meille elintärkeää tietoa: ymmärrämme miten voimme palvella asiakkaitamme paremmin ja kehittää toimintaamme. Samalle näemme hyvin konkreettisesti, miten pärjäämme suhteessa alan muihin kilpailijoihin.

Voittajat valitaan 5.2. järjestettävässä palkintogaalassa. Nähdään siellä!

Lisää aiheesta: https://www.vuodentoimisto.fi/

Sinua voisi myös kiinnostaa